Piia-Noora Kauppi

Piia-Nooralla on oikeustieteen kandidaatin tutkinto Helsingin Yliopistosta. Tällä hetkellä hän on Euroopan parlamentin jäsen sekä Kokoomuksen europarlamenttiryhmän puheenjohtaja.
Mitä tein B&K:n harjoittelijana
Minulla ei ole mitään muita kuin hyviä muistoja ajastani Borenius&Kemppisen harjoittelijana. En ollut aikaisemmin työskennellyt asianajotoimistossa ja muistan hyvin sen riemun, kun olin kävelemässä työhaastattelusta ratikkapysäkille saatuani kuulla, että saan paikan. Olin suurin piirtein seitsemännessä taivaassa, niin hienolta tuntui päästä arvostetun toimiston työntekijäksi.
Hoidin lähetin hommia ja juoksin postissa, tsuppailin ympäri kaupunkia toimiston punaisella pikkuvolkkarilla ja oululaisena "maaltamuuttaneena" opettelin samalla ajamaan sutjakkaasti Helsingin vilskeessä. Tästäkin taidosta on ollut myöhemmin suurta hyötyä. Toimistolla järjestelin kirjastoa, hoitelin yksinkertaisia selvitystehtäviä ja tietenkin autoin juristeja kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa.
Mieleenpainuvimpia kokemuksia
Tunnelma toimistolla oli aina hyvin välitön. Minulla oli tunne, että kaikkia työntekijöitä arvostettiin eikä toimistolla ollut mitään jäykkiä hierarkkisia rakenteita ja turhaa pokkurointia. Joka paikan höylänä sain hyvän yleiskuvan asianajajan arjesta ja harjoitteluaika lisäsi silmissäni ammatin arvostusta entisestään.
Mieleenpainuvimmat kokemukset liittyvät tapaamisiin B&K:n arvovaltaisten asiakkaiden kanssa, joiden osalta en ole vieläkään varma, saako heidän nimiään paljastaa. Oli jännää, kun sain ennakkotietoa sisäpiirin asioista, joita toimiston ulkopuolella kukaan ei vielä tiennyt. Isojen yritysten fuusioita, yrityskauppoja jne. Siitä tuli tunne, että oli jotenkin ajan hermolla.
Aikani B&K:lla jäi valitettavasti lyhyeksi, sillä sain kutsun siirtyä Kokoomuksen eduskuntaryhmän viransijaiseksi eduskuntasihteeriksi. Olin jo 90-luvun alusta osallistunut aktiivisesti Kokoomuksen toimintaan ja olin mm. B&K:n aikana Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajana, joten eduskuntaryhmän tarjouksesta oli mahdotonta kieltäytyä. Sittemmin minut vakinaistettiin Kokoomuksen hovijuristiksi ja asianajotoimistoura jäi - ainakin toistaiseksi. En kuitenkaan ole haudannut ajatusta kokonaan, eihän sitä koskaan tiedä, mihin elämä vie...
Miten hyödyin harjoittelusta
Kokemukseni Borenius&Kemppiseltä rikastivat näkökulmaani juristien työelämästä. Opin myös paljon hyödyllistä siitä, kuinka tärkeää hyvä henki työpaikalla on työhyvinvoinnille. Itse kun olen tätä nykyä pomona seitsemälle työntekijälle omassa europarlamentaarikon toimistossani, olen hyödyntänyt näitä B&K:n oppeja: välittömyyttä, rentoutta, kannustamista, yksilöllisyyden arvostamista ja ennen kaikkea sitä, että jokainen kollega toimistolla on yhtä arvokas huolimatta erilaisista työtehtävistä.
Summa summarum: Borenius&Kemppinen on edelleenkin minun silmissäni Suomen paras asianajotoimisto. Voin omalta osaltani suositella toimistoa työpaikaksi, asioiden hoitajaksi tai yhteistyökumppaniksi ihan kaikille!
Piia-Noora Kauppi
OTK, Euroopan parlamentin jäsen,
Kokoomuksen
europarlamenttiryhmän puheenjohtaja







