Haluamme olla käytännönläheisin, asiakaskeskeisin yritysratkaisujen tarjoaja.

Vastaamme liikejuridisiin haasteisiin korostaen tiimimme hyvää yhteishenkeä, vahvaa erikoisosaamista ja kokonaisvaltaista liike-elämän ymmärtämistä.

Ajankohtaista

Korkojen vähennysoikeutta rajoitetaan

Ruotsissa on parhaillaan vireillä lainsäädäntöhanke yritysten korkokulujen vähennysoikeuden rajoittamiseksi verotuksessa. Uudistuksen ehdotetuista perusperiaatteista kerrotaan tarkemmin jäljempänä. Vähennysoikeuden rajoituksista on keskusteltu myös Suomessa viime vuosina, mutta on selvää, että Ruotsin hanke on lisännyt aiheen ajankohtaisuutta myös Suomessa.

Toistaiseksi Suomessa liiketoimintaan liittyvät korot ovat kuitenkin pääsääntöisesti vähennyskelpoisia. Varsinaista alikapitalisointisääntelyä ei ole lainkaan Suomessa. Sen sijaan konsernin sisäisten lainojen osalta on joskus puututtu yleisen veronkiertonormiston perusteella koron vähennyskelpoisuuteen, jos korkotason ei ole katsottu vastaavan käypää korkotasoa tai mikäli lainanotolle ei ole esitetty mitään liiketaloudellisia syitä. Lisäksi velkojen huomattavan suuri määrä suhteessa omaan pääomaan voi periaatteessa johtaa korkojen vähennysoikeuden eväämiseen.

Lue lisää »