Legal Alerts / 26 Jan 2015

Legal Alert – Amount of Debt Secured by a Floating Charge in Company Reorganisation (Legal Alert in Finnish)

The Finnish Supreme Court issued on 12 January 2015 two important preliminary rulings (KKO:2015:2 and KKO:2015:3) involving the amount of debt secured by a floating charge in company reorganisation (in Finnish: yrityssaneeraus). Pursuant to the rulings, the underlying assets of the charge were valued to their so-called liquidation value. As a consequence, the amount of debt secured by the floating charge decreased to approximately one third of the amount previously accepted by the lower courts of justice.

Read the legal alert in Finnish below.

Yrityskiinnitykseen perustuvan vakuusvelan määrä yrityssaneerauksessa

Korkein oikeus (KKO) antoi 12.1.2015 kaksi merkittävää ennakkoratkaisua (KKO:2015:2 ja KKO:2015:3), jotka koskevat yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden arvon määrittämistä ja yrityskiinnitykseen perustuvan vakuusvelan määrää yrityssaneerauksessa. Ratkaisujen mukaan yrityskiinnityksen alainen omaisuus tuli arvostaa niin sanottuun realisointiarvoonsa, minkä seurauksena yrityskiinnitykseen perustuvan vakuusvelan määrä väheni noin kolmannekseen siitä määrästä, jonka alemmat oikeusasteet olivat katsoneet perustelluksi.

Edellä mainittujen kysymysten lisäksi tapauksissa oli kyse myös siitä, tuliko ja minkä säännöksen perusteella valituksenalaista päätöstä saneerausohjelman vahvistamisesta muuttaa. Molemmissa tapauksissa velallisosakeyhtiö oli saneerausohjelman vahvistamisen jälkeen ajautunut konkurssiin ja saneerausohjelma konkurssin vuoksi rauennut. KKO katsoi kuitenkin kantajalla (työeläkevakuutusyhtiö, joka oli niin sanottu etuoikeudeton velkoja) olleen riittävä oikeudellinen tarve saada valituksensa tutkittua lähinnä sillä perusteella, että saneerausohjelmalla saattaisi olla vaikutusta niiden suoritusten pysyvyyteen, jotka velkojat olivat saaneet yrityssaneerauksen aikana. KKO:n enemmistö päätyi molemmissa tapauksissa kumoamaan valituksenalaisen päätöksen saneerausohjelman vahvistamisesta.

Tapaukset eroavat toisistaan siten, että ensimmäisessä (KKO:2015:2) oli kyse niin sanotusta tavallisesta saneerausmenettelystä ja jälkimmäisessä (KKO:2015:3) niin sanotusta nopeutetusta saneerausmenettelystä, joiden vahvistamisen edellytykset eivät ole yhteneväiset. KKO:n enemmistöstä poiketen vähemmistöön jäänyt oikeusneuvos ja esittelijä katsoivat, että sanee-rausohjelman vahvistamisen edellytyksiä ei voinut tapauksissa arvioida yritysten saneerauksesta annetun lain (47/1993) (”YrSanL”) 46 §:n, vaan ainoastaan muiden lain säännösten nojalla. Koska mikään nopeutetun saneerausmenettelyn edellytyksiä koskeva säännös ei heidän käsityksensä mukaan virheellisestä arvonmäärityksestä huolimatta estänyt saneerausohjelman vahvistamista, päätyivät he jälkimmäisessä tapauksessa pitämään valituksenalaisen päätöksen voimassa.

Yleisesti yrityskiinnitysvelkojan asemasta yrityssaneerauksessa

Yrityssaneerauksessa on luonteensa mukaisesti kyse niin sanotusta rehabilitaatiomenettelystä, jossa jatkamiskelpoiseksi katsottu liiketoiminta pyritään tervehdyttämään. Tavoite on mahdollista saavuttaa useilla eri keinoilla, joista velallisen saneerausvelkoihin (ennen saneerausmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen vireilletuloa syntyneisiin velkoihin) kohdistuvat velkajärjestelyt on yleensä keskeisin.

Niin vakuudelliset kuin vakuudettomat velkojat saavat yrityssaneerauksessa suorituksen saatavilleen vahvistettavan saneerausohjelman mukaisesti. Suorituksen saannin kannalta erottelulla vakuusvelkojiin ja muihin (etuoikeudettomiin) velkojiin on ennen kaikkea se merkitys, että vakuusvelan pääoman määrää ei voi ohjelmassa alentaa. Vakuusvelkoja ei kuitenkaan välttämättä saa suoritusta koko saatavalleen, sillä vakuusvelkaa on vain se saneerausvelka, jonka vakuudeksi velkojalla on kolmansiin nähden tehokas esinevakuusoikeus velalliselle kuuluvaan tai velallisen hallinnassa olevaan omaisuuteen siltä osin kuin vakuuden arvo menettelyn alkaessa olisi riittänyt kattamaan velkojan saatavan määrän rahaksimuuttokustannusten ja paremmalla etuoikeudella suoritettavien saatavien vähentämisen jälkeen (YrSanL 3.1 § 7 kohta). Kyseinen lainkohta kuitenkin vaikenee siitä, miten vakuuden (sen alaisen omaisuuden) arvo tulisi määrittää.

Velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain (1578/1992) 5.1 §:n mukaan velallisen konkurssissa saatavalle, jonka vakuutena on yrityskiinnitys, tulee jakaa ennen muita saatavia 50 prosenttia kiinnitetyn omaisuuden arvosta sen jälkeen, kun paremmalla etuoikeudella olevat saatavat on suoritettu. Loppuosa saatavasta tulee suorittaa lähtökohtaisesti samalla etuoikeudella (saatavien suuruuden mukaisessa suhteessa) kuin muiden etuoikeudettomien velkojien saatavat. Yrityskiinnitysvelkojan asemaa heikentää osaltaan se, että yrityssaneerauslain esitöitä (HE 182/1992 vp.) seuraten oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu vakiintuneesti, että edellä esitetty sääntö soveltuu myös velallisen yrityssaneerauksessa.

Ratkaisuista ilmenevät oikeusohjeet

Annetut ennakkoratkaisut ovat merkittäviä, sillä oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on aiemmin esitetty erilaisia käsityksiä siitä, miten vakuuden (mukaan lukien yrityskiinnitys) arvo yrityssaneerauksessa tulisi määrittää. Saneerauskäytännössä on käytetty erilaisia arvonmääritystapoja, mikä on aiheuttanut vastakkainasettelua vakuusvelkojien ja etuoikeudettomien velkojien kesken. Epävarmuutta oikeasta arvonmääritystavasta on osaltaan mahdollisesti lisännyt se, että yrityssaneerauslain vuoden 2007 uudistuksen (HE 152/2006 vp.) yhteydessä saneerauskäytännön epäyhtenäisyys on tunnustettu, mutta lainsäätäjä ei ole lain muutoksin pyrkinyt muuttamaan käytäntöä yhdenmukaisemmaksi.

Tapauksissa alemmat oikeusasteet olivat hyväksyneet saneerausohjelmaehdotusten mukaiset arvonmääritystavat, jotka perustuivat ensimmäisessä tapauksessa (KKO:2015:2) lähinnä asianomaisen omaisuuden kirjanpitoarvoihin ja jälkimmäisessä tapauksessa KKO:2015:3) asianomaisen omaisuuden kirjanpitoarvoihin vähennettynä noin kolmellakymmenellä prosentilla. Alemmat oikeusasteet olivat katsoneet tällaisten arvojen heijastavan sitä arvoa, joka omaisuudella oli toimivan yrityksen osana (niin sanottu going concern -arvo). KKO kuitenkin katsoi, että tällaiset arvonmääritystavat olivat selkeästi virheellisiä. Going concern -arvon käyttäminen on KKO:n mukaan mahdollista vain silloin, jos asianomaisesta omaisuudesta voidaan osoittaa saatavan kyseinen arvo omaisuutta realisoitaessa.

Tärkeimpinä ennakkoratkaisuista ilmenevinä oikeusohjeina voidaan käsityksemme mukaan pitää seuraavia: (i) yrityskiinnityksen arvon määrittämisen tulee perustua yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden realisointiarvoon (odotettavissa olevaan myyntihintaan vähennettynä ra-haksimuuttokustannuksilla); (ii) arvostusajankohtana tulisi pitää yrityssaneerausmenettelyn alkamisajankohtaa; ja (iii) yrityskiinnityksen arvon määrittämisessä tulisi olla lähtökohtana realisointitapa, jota käsillä olevissa olosuhteissa voitaneen pitää todennäköisimpänä ja mahdollisimman hyvän realisointituloksen tuottavana. Edellä yrityskiinnityksestä todettu soveltuu ilmeisesti myös muihin esinevakuuksiin. Yleensä yrityssaneeraukselle todennäköisin vaihtoehto on konkurssi, johon myös realisointiarvon tulisi perustua.

Ratkaisujen perusteluissa on nimenomaisesti tuotu esille se, että yrityskiinnityksen alainen omaisuus on mahdollista arvostaa hintaan, joka saataisiin myytäessä se osana ”toimivaa kokonaisuutta”, jos tällaista myyntitapaa voidaan pitää todennäköisenä realisointivaihtoehtona. Ratkaisuissa ei kuitenkaan katsottu olleen kyse tällaisesta hinnasta, vaan odotettavissa olevasta myyntihinnasta myytäessä yrityskiinnityksen alainen omaisuus erikseen. Ratkaisujen perusteluista ei saa johtoa siihen, milloin myymistä osana toimivaa kokonaisuutta (liiketoimintakokonaisuutta) on mahdollista pitää todennäköisimpänä tai edes todennäköisenä realisointivaihtoehtona.

Muita huomioita

Annetuissa ennakkoratkaisuissa ei ole otettu suoranaisesti kantaa siihen, tulisiko rahaksimuuttokustannuksiin sisällyttää pelkästään välittömästi vakuuden realisoinnista aiheutuvat kustannukset vai mahdollisesti myös esimerkiksi hypoteettiset konkurssipesän hoitamisesta aiheutuvat kustannukset ja osa hypoteettisista massaveloista. Alempien oikeusasteiden ratkaisuissa on toisinaan hyväksytty se, että saneerausohjelmaehdotuksessa on käytetty vakuuden arvon määrittämisen perustana konkurssivertailulaskelman mukaista arvoa. Konkurssivertailulaskelman mukaiseen realisointiarvoon saattaa tällöin sisältyä välittömien vakuuden realisoinnista aiheutuvien kustannusten lisäksi myös konkurssista aiheutuvia kustannuksia ja maksuja, jotka alentavat saneerausohjelmaehdotukseen merkittyä vakuuden kokonaisarvoa. Rahaksimuuttokustannusten määrittämisestä aiheutunee jatkossakin vastakkainasettelua eri velkojaryhmien kesken.

KKO ei annetuissa ennakkoratkaisuissa ottanut suoranaisesti kantaa tiettyihin selvittäjien ja tuomioistuinten usein kohtaamiin kysymyksiin, kuten siihen miten velallisyrityksen koko, toimiala ja liiketoiminnan laatu sekä yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden laatu mahdollisesti vaikuttavat omaisuuden realisointiarvon määrittämiseen. Esimerkiksi vaihto-, käyttö- ja rahoi-tusomaisuuksien arvojen määrittämisen voisi katsoa perustuvan hieman erilaisille lähtökohdille. Ennakkoratkaisuista ei ole käsityksemme mukaan mahdollista johtaa oikeusohjeita tällaisiin kysymyksiin.

Ennakkoratkaisuista selkeästi ilmenevät oikeusohjeet kuitenkin oletettavasti yhdenmukaistavat yrityskiinnityksen (ja muiden esinevakuusoikeuksien) arvon määrittämistä saneerauskäytän-nössä. KKO:n tarkoituksena on ilmeisesti ollut asettaa selvittäjille ja tuomioistuimille tietyt reunaehdot, joiden mukaisesti arvonmäärityksen tulisi tapahtua. Ratkaisut antanevat kuitenkin vielä jonkin verran liikkumavaraa arvonmäärityksiin.

Yrityskiinnitysvelkojan kannalta annetut ennakkoratkaisut tarkoittivat sitä, että sen vakuusvelan määrä väheni noin kolmannekseen siitä määrästä, joka saneerausohjelmaehdotukseen oli merkitty ja jonka alemmat oikeusasteet olivat katsoneet perustelluksi. Rahoittajien on syytä huomioida ennakkoratkaisujen vaikutukset vakuuksiensa (sekä yrityskiinnitysten että muiden esinevakuusoikeuksien) arvoon yrityssaneeraustilanteissa.

Share on LinkedInTweet about this on TwitterShare on Facebook